Mikä ihmeellinen trippi nämä viime vuodet ovatkaan olleet maailmassa, myös muodin maailmassa. Sama psykedeelinen ja kaikin puolin erikoinen meininki tuntuu jatkuvan muodissa tulevana keväänä ja kesänä, ainakin jos tunnetuimpien muotitalojen luomuksiin on uskominen. Kevään 2022 trendit näyttävät hauskalta: vaatetuksessa on havaittavissa mm. morsian-teemaa, rintsikkatoppeja, kissapukuja ja paljasta pintaa.
Psykedeeliset Printit
Austin Powerskaan tuskin osaisi navigoida itsensä sopivasti paikalle ensi kevään karkeloihin. Swingaavat, psykedeeliset printit olisivat kansainväliselle mysteerimiehelle kuitenkin mieleen, etenkin kun niitä nähdään niin vaatteissa kuin asusteissa.
Hippityyli valloittaa tulevana kesänä ja jo talvelta tutut mummon tilkut näkyvät myös vuonna 2022. Vaatteissa nähdään keväällä mielenkiintoisia muotoja ja aaltoilevuutta, mikä tekee niistä äärimmäisen kiinnostavia katsojalle.
Cat Suit – Kissapuvut
Vaikka kissapuvut eivät todellakaan ole sieltä kaikista käytännöllisimmästä päästä, ovat ne tekemässä tuloaan vahvasti vaatemarkkinoille. Yksiosaiset asut ovat tulevan kevän suuri hitti, mutta yksittäistä kuosia, väriä tai mallia on mahdotonta etukäteen määritellä.
Kissapuvuissa nähdään niin kimallusta kuin pelkkää mustaakin. Materiaalit voivat vaihdella. Toivomme, että useimmat kissapuku tyyliset vaatteet on varustettu piilotaskuilla ja ne on helppo pukea ja riisua, sillä ainakin näin etukäteen niiden kanssa eläminen tuntuu melko hankalalta.
Morsianviboja
Kovin monelle meistä “Tahdon” sanominen vuodelle 2022 tuntuu hankalalta, kun viimeiset pari vuotta ovat koronakurimuksessa vierähtäneet kuin varkain. Tajuntaan on vaikea saada uppoamaan, että totta tosiaan, vuosi vaihtuu ja seuraavaksi se on jo 2022.
Kevään 2022 trendit ovat kuitenkin nannaa kaikille omista häistään unelmoiville tai niistä vielä haaveileville. Ne näet pitävät sisällään tyylejä, joissa vaikuttteita on selkeästi otettu morsiuspuvuista. Tämän trendin otaksumme jatkuvan pitkälle kesään. Hempeät ja vaaleat sävyt, pitsi ja harsot sekä muut morsiuspuvuista tutut materiaalit sekä yksityiskohdat näkyvät keväällä ja kesällä isosti.
Vatsalihakset Esille
Emme tiedä sinusta, mutta meillä koronakroppa ei ihan ensimmäisenä taivu vatsalihaksia näyttäviin asuihin. Liian kriittinen ei toki pidä olla, mutta tämä kevään 2022 trendi ei ehkä ole meille se ominaisin siltikään. Kuntosalilla ei ole käyty eikä virtuaalisetkaan tunnit ole napanneet.
Mutta, jos sinulla tilanne on toinen ja muutenkin omaat paremman itsetunnon kuin allekirjoittaneet, nautit varmasti tästä kevään 2022 trendistä. Vatsalihakset – tai mitä niiden päälläkin on – saavat nyt näkyä. Vatsaa ei siis tarvitse tulevana keväänä todellakaan peitellä, vaan päinvastoin. Rintsikkatopit ja muut niukat asut ovat yhä varsin trendikkäitä.
Liikkuvalle Sortille
Tuleva kevät 2022 näyttää monipuoliselta, sillä vaikka vaikutteita on otettu jopa juhlapäivistä juhlapäivimmästä eli häistä, on myös käytännöllisyys edelleen kuumaa tavaraa.
Järkevät materiaalit ja liikkuvuus ovat keväällä suuressa huudossa, joten funktionaalisten vaatteidenkin ystäville on tarjolla paljon herkkua eri muodoissa.
Rintsikkatoppia Toimistolle?
Michael Kors, Fendi ja Dolce & Gabbrana näyttäneet saaneen saman muistion: kevään 2022 trendit vaikuttavat ainakin näillä muotitaloilla vahvasti siltä, että toimistopukeutumisessa käytännöllisyys voidaan heittää romukoppaan. Nyt nimittäin housu- ja jakkupukuihin yhdistellään ennakkoluulottomasti rintsikkatoppeja ja pikkuruisia napapaitoja.
Klassisesti Mustaa ja Valkoista
Mustan ja valkoisen yhdistelmä toimii aina, ja niin se tekee myös tulevana keväänä. Tällä kerralla ei enää kuitenkaan luoteta vain polka dotseihin ja perus raitoihin, vaan ilmeessä liikahdetaan aavistuksen verran graafisempaan suuntaan. Tätä ei pidä silti käsittää väärin: yhä on runsaasti tilaa leikittelylle ja rohkeudelle.
Yhdistele mustaa ja valkoista ennakkoluulottomasti: voit yhdistää tämän trendin esimerkiksi rohkeaan office-tyyliin. Pue yllesi vaikkapa musta housupuku ja valkoisen kauluspaidan sijaan nappaa kaapista basic rinsikkatoppi.
Tee Se Isosti Tai Älä Tee Ollenkaan
Suuret muotitalot ovat edelleen sitä mieltä, että isompi on parempi. Ja mitäpä me tässä vastaan sanomaan. Esimerkiksi Pradan ja Chanelin näytöksissä kävi ilmi, että kevään 2022 trendit noudattavat jo hetken aikaa valloillaan ollutta linjaa.
Mitä suurempi takki, sitä parempi, aivan kuten talven 2021 trendikäs talvitakki jo osoitti. Suuret ja muhkeat vaatteet jättävät tilaa kerrospukeutumiselle, joka etenkin meillä Suomessa on vielä pitkälle kevääseenkin monesti tarpeen.
Shortseja ja Sporttisuutta
Etenkin myöhemmin keväällä moni uskaltautuu jo kaivamaan shortsit kaapista tai jos niitä ei siellä jo ole, tilata netin vaatekaupoista. Rennot shortsit ovat kevään 2022 trendit listalla yksi suosikeistamme, sillä ne paljastavat mukavasti säärtä ja samalla ovat kuitenkin varsin kasuaalit.
Muutama viime vuosi on trendien osalta noudattanut mukavaa kaavaa: vapaa-ajan vaatetus on vihdoin noussut arvoonsa. Sporttisuus korostuu vaatteissa tänäkin keväänä,
Suuria Housuja Ja Suunnitelmia
Vaikka keväällä ei enää olekaan välttämättä sellaiset kelit, jotka vaativat kerrospukeutumista, löytyy housuista runsaasti tilaa. Jos haluat olla oikeasti trendien allonharjalla keväällä 2022, tulee sinun hankkia viimeistään silloin vaatekaappiisi oversize housut, oversize takki tai oversize paita . tai ehkäpä hankit nämä kaikki!
Suurten housujen volyymia saat kiristeltyä esimerkiksi vyöllä, mutta toisaalta hauskalta näyttää täysin rentokin ilme ilman vyötä tai paidan tunkemista housuihin.
Siluetti, Materiaalit ja Värit
Ainakin suurimpien muotitalojen näytösten mukaan kevään 2022 trendit vaihtelevat todella minimalistisesta toteutuksesta muhkeisiin ja runsaisiin kokonaisuuksiin. Surffivaatteet ja erilaiset raidoitukset tulevat näkymään kevään 2022 trendeissä nekin vahvasti.
Trenssitakki on tyylikäs jälleen, eikä se taida mennä muodista koskaan. Jo viime vuonna näimme tavanomaista suurpiirteisempiä leikkauksia trensseissä ja sama trendi tuntuu jatkuvan tulevana keväänä. Jos siis vaatekaapistasi löytyy jo oversize trenssitakki, hyvä, se tulee jälleen tarpeeseen keväällä.
Läpinäkyvät materiaalit ovat jälleen keväällä pinnalla. Läpinäkyvyys voi olla ratkaistu vaatekappaleissa pieninä slaisseina, mutta rohkeimmat pukeutujat valitsevat ylleen kokonaisuudessaan läpinäkyviä, pitkähihaisia paitoja. Ne peittävät kankaalla yhtä paljon kuin paljastavat!
Tsekkaa vielä Suosituimmat hajuvedet 2022 -postaus!
Lähteet:
https://www.harpersbazaar.com/fashion/trends/g37598645/spring-2022-fashion-trends/
https://www.vogue.com/article/spring-2022-fashion-trend-report