perjantai, 27 marraskuun, 2020

Talvikengät ja -pipot 2020

Tällä kertaa päätin käydä läpi samassa postauksessa sekä talvikenkiä että pipoja vuoden 2020 lopulle, katsotaan miten tällainen yhdistelmä toimii!

Suomen säissä talvikengiltä vaaditaan melko paljon. Pohjan tulee olla materiaalia, joka pitää pystyssä jäisellä säällä sekä materiaalin kestävää niin loska- kuin pakkassäällä. Onneksi suunnittelijat osaavat yleensä ottaa nämä asiat huomioon, jolloin mallista ei aina tarvitse tinkiä. 

Pipo päässä pakkasella on suomalainen lausahdus, jota kannattaa kuunnella. Suuri osa ihmisen kehon lämmöstä karkaa nimittäin pään sekä kaulan kautta. Erilaisilla pipoilla saa myös talvipukeutumiseen uutta ilmettä. Lähdetään sitten tsekkaamaan, millaisia trendikkäät pipot 2020 ja kengät ovat.

Chelsea nilkkurit paksulla pohjalla 

Chelsea nilkkurit ovat käytännölliset niiden helppouden vuoksi. Nilkassa olevan joustavan materiaalin ansiosta ne pystyy vain vetäisemään jalkaan, eikä nauhoista tarvitse murehtia. Kyseinen malli on ollut keskuudessamme pitkään, eikä tule lähtemään trendien joukosta ihan heti.

Kuitenkin tänä talvena malliin on tullut pieni päivitys eli tukeva pohja. Tukeva pohja tuo nilkkureihin tietynlaista asennetta sekä kantajaansa ryhtiä. (Cosmopolitan 2020)

Sääriä korostavat saappaat

Tänä talvena voimme toivottaa tervetulleeksi yli polven ulottuvat tiukat saappaat. Tämä hyvin naisellinen saapas sopii hyvin tiukkojen pillifarkkujen sekä mekkojen ja hameiden kanssa yhdistettynä.

Materiaalina mallissa toimii niin mokkanahka kuin nahka, ja korolliset korostavat upeita sääriä entistä enemmän. (Cosmopolitan 2020)

Piraatti- sekä cowboy bootsit 

Suunnittelijat ovat inspiroituneet talvella 2020 erilaisista tyylilajeista, joista yksi on cowboysaappaat. Kyseiseen malliin kuuluu terävä kärki, sekä erityisen oleellinen on koron malli, jonka ansiosta cowbow saappaat ovat varsin autenttisen näköiset. Erityisesti sellaiset mallit, joissa on käytetty erilaisia värejä sekä materiaaleja ovat tyylikkäät. (Vogue 2020)

Nyt inspiroidutaan myös Pirate of the Caribbean-elokuvista, kun piraatti saappaat ovat vallanneet kaupat. Yleensä nahkaisia sekä korollisia piraattisaappaita koristaa näyttävä taite saappaiden varressa. Erityisen toimiva väriyhdistelmä kyseisessä saappaissa on musta yhdistettynä ruskeaan. (Vogue 2020)

Kumisaappaat sekä retkeilykengät 

Yleisesti retkeilykenkiä on löytynyt vain tiettyjen merkkien valikoimasta, mutta nyt monet muotibrändit ovat myös lanseeranneet omat retkeilysaappaansa. Ja miksipä ei näitä käytännöllisiä saappaita voisi käyttää myös arjessa, koska suunnittelijat ovat tehneet niistä erityisen tyylikkäitä. Esimerkiksi yksinkertaistettu beige mokkanahka malli sopii hyvin farkkujen kanssa yhdistettynä. (Gq 2020)

Jos jatketaan käytännöllisellä linjalla, voidaan seuraavaksi puhua kumisaappaista, jotka ovat tehneet tyylikkään paluun myös aikuisten puolelle. Erityisen trendikäs vaihtoehto on värikäs sekä korkeavartinen malli. Hurjimmat pukeutujat yhdistävät saappaat jopa mekkoihin sekä hameisiin. (Vogue 2020)

Oliivinvihreää kengissä

Talven trendikkäin kenkä on ehkä hieman yllättäen oliivinvihreän värinen. Olivat ne sitten tavalliset saappaat, kumisaappaat tai korkokengät, tämä väri toimii kaikissa malleissa. Melko neutraali oliivinvihreä on värinä helppo yhdistää moneen muuhun väriin, ja erityisen hyvin se toimii kirkkaan punaisen kanssa. (Cosmopolitan 2020)

Tässä muutama vinkki talven tyylikkäimmistä jalkineista. Pidetään varpaat lämpiminä sekä jalat kuivina! Ja sitten siirrytään pipojen kimppuun.

Pipot talvella 2020

Pipot ovat olleet jo monena talvena yksi tärkeimmistä asusteista. Erityisen mukavalta tämä trendi tuntuu varmasti kaikkien varhaisteinien ja teinien vanhemmista. Silloin kun itse olin nuori, en olisi laittanut pipoa päähäni mistään hinnasta. Onkin hienoa, että nykyisin tilanne on toinen, kiitos muodin.

Tänä talvena trendikäs pipo on esimerkiksi

  • beanie
  • bucket-hattu
  • baskeri
  • pörröiset päähineet
  • baseball-lippis
  • bandanat ja muut huivit

Klassikko beanie 

Jo klassikko nimensä ansainnut beanie on edelleen tyylikäs pipo tänä talvena. Suomessa parhaiten toimii erityisesti villasta kudottu malli, joka yltää korvien suojaksi. Erityisesti kaikki maanläheiset sävyt kuten vihreä ja ruskea ovat suosittuja värivaihtoehtoja niin nyt kuin talvella 2021. Myös erilaiset koristeet piristävät beanie-pipoja tänä vuonna, kun niihin on lisätty timantteja, helmiä sekä muita koristeita. (Glowsly 2020)

Bucket hatun talvinen versio

Bucket hatut ovat jo tuttuja asusteita menneiltä kesiltä, mutta nyt niistä on tehty myös talvinen versio. Hattu on siis valmistettu lämpimästä materiaalista, jotta se suojaa myös talvipakkasilla. Yksi materiaali vaihtoehto on lämmin fleece, joka tekee bucket hatusta kivan pörröisen. (Marie Claire 2020)

Tyylikäs baskeri 

Tämä ranskalais vivahteinen päähine on jo tuttu menneiltä vuosilta, ja jopa vuosikymmenien takaa. Baskeria käyttävät niin nuoret kuin vanhemmat ihmiset ja miehet sekä naiset.

Se sopii niin taitelija sieluille kuin klassisen tyylin ystäville. Baskeri on tyylikäs asuste tuo asuun kuin asuun näyttävyyttä, ja erityisen tyylikäs se on hieman vinosti puettuna. (InStyle 2020)

Pörröiset päähineet 

Elegantti vaihtoehto on pörröiset karvahatut, jotka loistavat näyttävyydellään. Erityisesti vintage tyyliset pörrö hatut ovat nyt erittäin in. Hatun kanssa on turha alkaa ujostelemaan, koska jo itsessään pörröinen päähine on uskalias valinta, miksi ei leikittelisi väreillä printeillä sekä koolla. (Glowsly 2020)

Baseball lippis 

Kun asteet ovat plussan puolella voi pipon sijaan valita esimerkiksi lippiksen. Huono hiuspäivä on helppo kätkeä kyseisen hatun alle, kun se on vielä erittäin trendikäs vaihtoehto. Jos sinulla ei ole tiettyä urheiluseuraa, jota haluat tukea on vaihtoehtoja loputtomasti ilman logoa, sanonnoilla sekä brändi logoilla.

Erityisen hyvältä baseball lippis näyttää pitkän villakangastakin kanssa yhdistettynä. (InStyle 2020)

Bandanat ja huivit

Yksi uusimmista villityksistä muotimaailmassa on bandanat sekä huivit sidottuna pään ympärille. Tämä trendi voi olla tuttu lapsuuden lomamatkoilta sekä kesiltä, mutta nyt huivia käytetään ympäri vuoden asusteena. Netistä löytyy erilaisia tapoja sitoa huivi päähän, ja ulos pakkassäällä kannattaa valita paksumpi huivi. (Glowsly 2020)

Tässä muutama vinkki aivojen jäätymisen estämiseksi. Vaihtoehtoja on siis lukemattomia, ja pipo, hatut sekä talvikengät ovat helppo ja edullinen tapa vaihtaa talvivaatteiden ilmettä. 

Tsekkaa seuraaaksi tulevan talven 2021 asusteet!

Lähteet

https://www.cosmopolitan.com/style-beauty/fashion/g33607053/shoe-trends-winter-2020-2021/

https://www.vogue.it/en/article/shoe-trends-fall-winter-2020-2021-15-styles-looks-photos

https://www.gq.com/story/november-2020-fashion-drops

https://www.marieclaire.com/fashion/g34383286/warmest-winter-hats/?slide=2

https://www.instyle.com/fashion/accessories/best-fall-winter-hats