sunnuntai, 7 heinäkuun, 2019

Sovituskoppikammo

Ai jösses, kun sitä sai taas kauhistua kivijalkaliikkeessä ja oikein olan takaa, kirjaimellisestikin. Sovituskopit, nuo ihmiskunnan modernit kidutuskammiot, tekivät sen jälleen: mistä h*lvetistä mulle on tullut selluliittia? Miksi ja miten sitä voi yhtäkkiä olla näin paljon reisissä, ahterissa ja keskivartalossa? Uimapukua tulin ostamaan, onneks en sentään biksuja edes kuvitellut kokeilevani, joku pieni itsesuojeluvaisto on silti vielä tallella! Sovituskoppikammo is here, again.

Sovituskoppikammo iskee kuvan mukaisissa sovituskopeissa.

Niin. En ollut pitkään, pitkään aikaan käynyt shoppailemassa peruskaupoissa, kun jo vuosia olen todennut nettishoppailun olevan huomattavasti parempi vaihtoehto. Nyt oli kuitenkin pieni pakko löytää nopeasti edes jonkinlainen uimapuku, sillä olin luvannut viedä lapseni uimahalliin hoitopäivän päätteeksi. Viime kesänä käytetty uimatoppi löytyi kaapin perukoilta ja se oli toki sopivan peittävä, mutta mieleni teki ihan kunnollista ja trendikästä uimapukua. Ja siksi siis äkkiryntäys kauppakeskukseen.

Olen treenannut viimeiset pari kuukautta melko kovaa, ja katsonut JONKIN verran syömisiäni, mutta millään dieetillä en ole ollut. Olen silti huomannut muutoksia keskivartalossani, joten olin käytännössä varma, että löydän sopivan uimapuvun pikavauhtia. Mutta olin unohtanut jotakin hyvin, hyvin tärkeää. Sovituskopin valot. Ja ne peilit, jotka näyttävät koko kauheuden jokaisesta mahdollisesta kulmasta.

Muuttaako sovituskoppi ulkonäköäsi?

Ainakin se vaikuttaa ostopäätökseemme todella merkittävällä tavalla. Toisinaan sovituskoppi saattaa tuntua ihan hyvältä paikalta, ja silloin sen valo on yleensä oikeanlainen, tarpeeksi pehmeä ja lämmin. Monet liikkeet kuitenkin tuntuvat valitsevan kerta toisensa jälkeen omiin koppeihinsa kylmät valot. Ne paljastavat ihan jokaisen muhkuran, joka kropastasi vain voi löytyä.

Sovituskoppi alkaa nopeasti muistuttamaan jenkkileffasta tuttua, hiostavaa poliisikuulustelua: kirkas valonheitin nuolee kroppasi jokaista poimua ja päässäsi kuulet Psykon tai Tappajahain ääniraidan. Valonheitin ei tässä elämäsi leffassa valitettavasti ole tarpeeksi kirkas sokaistakseen sinut, joten näet kroppasi paremmin kuin koskaan. Leffoissa on aina hyvä poliisi, mutta tässä tilanteessa sellaista ei ole mukana ollenkaan. Kopissa on ainoastaan se paha poliisi, joka huutelee olkapäältäsi: “hyi hele nainen miltä sä näytät, tämä on RIKOS, miten sä kehtaat ees itekses riisua ittes, häpeäisit!”

Sovituskoppien valot ovat kiinnostaneet myös muita kuin minua. Maikkarin toimittaja, Hannele Lampela, testasi eri sovituskoppeja ja otti myös kuvia samoista asuista kotinsa valossa. Erot ovat melko selkeitä.

Peilin penteleet

Eikä se ole pelkästään valo, mikä saa sinut näkemään itsesi eri tavalla sovituskopissa. Vain harvalla meistä on kotioloissa yhtä monta peiliä vangitsemassa kauneuttamme jokaisesta ilmansuunnasta.

Sovituskopissa näemme siis itsemme sellaisistakin kuvakulmista, joista yleensä emme. Ei ihme, että moni tarvitsee ostoskassin sijasta paperipussia, johon hengitellä.

Peilit ja sovituskopit

Uimapukujen sovittaminen

Mitä tuona tuskaisena sovituskoppi-infernopäivänä sitten lopulta kävi? Kävin läpi rehellisesti sanottuna jokaisen kauppakeskuksen sisältämän liikkeen uikkaritarjonnan. Kidutuskoppiin lähti mukaani kaikki sellaiset uikkarit, jotka olivat lähellä semmoista hyvin perinteistä mallia. Kokeilin kyllä yhtä, tällä hetkellä äärimmäisen trendikästä, vyöllistä uimapukua, mutta ei sekään niissä sovituskopin valoissa kivalta näyttänyt. Sovituskoppikammo oli saanut minusta yliotteen.

Ei sitten todellakaan lähtenyt yksikään uikkari kauppakeskuksesta mukaani. Kurvasinkin kodin kautta, ja hain sieltä sen hieman kulahtaneen, viimekesäisen uimatopin ja biksujen alaosat. Lapseni pääsi kuin pääsikin uimaan.

Ennen kauppareissua olin haaveillut Tommy Hilfigerin uimapuvusta, mutta sellaista ei ollut nyt liikkeissä tarjolla. Ehkä ihan hyväkin ettei ollut, olisi nimittäin varmasti jäänyt sekin ostamatta. Usko tai älä, nyt se haaveilemani Hilfigerin uikkari on kuitenkin kotona ja näyttää kodin valoissa päälläni kaiken lisäksi ihan hyvältä. Alla olevassa kuvassa on juurikin tuo unelmauikkari ja muutamat mielestäni herkut biksut. Ne taidan sovituskopeista päästyäni tilata seuraavaksi, vielä siis täksi kesäksi.

Tämä sovituskoppikammo case oli taas hyvä muistutus siitä, miksi perustin parhaatvaatekaupat.tsmm20i8.beget.tech -sivuston. Kun minulla on tällaiselle tarve. Kun minä en ole kivijalkaliikkeissä shoppailija. Kotona homma hoituu huomattavasti armollisemmin, ja tästäkin syystä skippaan liikkeet jälleen jatkossa (aina seuraavaan kiusalliseen kertaan).

Lähteet:

Lampela. H. 7.4.2017. MTV Uutiset. Toimitus testasi: Kuinka paljon sovituskoppi vaikuttaa ulkonäköösi eri vaateliikkeissä?. Viitattu 7.7.2019. Saatavilla: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/toimitus-testasi-kuinka-paljon-sovituskoppi-vaikuttaa-ulkonakoosi-eri-vaateliikkeissa/5830668#gs.ng64a5.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *