Koko ON Vain Numero

Olemme kaikki varmasti huomanneet, että vaatekoot vaihtelevat. Joissakin kaupoissa koot ovat todella paljon pienempiä kuin toisissa, kun taas toisissa housut sujahtavat jalkaan vähän liiankin hyvin. Ilmiö voi antaa vääristyneen kuvan omasta vartalosta ja koosta. Tämän vuoksi on parempi kiinnittää huomiota vaatteen istuvuuteen, eikä sokeasti tuijottaa kokolappua.

Mittarulla, jolla vaatekoot voi selvittää.

Koska asia on mielestäni todella tärkeä, halusin kirjoittaa postauksen erilaisista kokotaulukoista sekä oikean mallin valitsemisesta juuri omalle vartalotyypille. 

Kokojen vaihtelevuus

Kokomerkinnät vaihtelevat Euroopan sisällä, puhumattakaan kokomerkinnöistä muissa maanosissa. Vaikka kokomerkinnät vastaavat, voivat itse koot olla erilaisia niin vaatemerkkien kuin kauppojenkin välillä. On siis hyvä tietää muutama asia kokotaulukoista ja siitä, miten vaatekoot selvitetään erityisesti nettikaupoista tilatessa.

Maapallon kartta

Nettikaupoista löytyy usein koko taulukko, josta voit tarkistaa vyötärön, rinnan sekä lantion ympäryksen perusteella sopiva koon itsellesi. Hutiostoksia välttääkseen kokotaulukoita kannattaa aivan ehdottomasti käyttää hyväksi! On myös tärkeää huomioida se, että olemme kaikki yksilöitä ja harvat meistä sopivat kokotaulukkoon suorilta käsin. Näin ylä- ja alaosan koot voivat vaihdella hyvinkin paljon keskenään.

Tämän vuoksi onkin tärkeää osata korostaa vartalon parhaita puolia. Siitä tulen puhumaan myöhemmin tässä tekstissä. Myös eri merkeillä koot vaihtelevat paljon, joten kannattaa tutkia vanhoja vaatteita ennen uusien tilaamista, jos se vain on mahdollista. 

Vaatekoot eri maissa

On myös syytä kiinnittää huomiota eri maiden koko eroihin. Skandinaviassa sekä monissa Etelä-Euroopan maissa käytämme vyötärönympäryksen mukaan menevää kokotaulukkoa, joka on yleisesti 34-44.  Amerikassa ja Englannissa koot menevät sen sijaan numerojärjestelmän mukaan (6-20.).Vaikka heillä on samat kokomerkinnät, Amerikassa koot ovat usein yhden koon pienempiä kuin Englannissa. (Porter 2019.)

Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli Englannissa kokosi on esimerkiksi 16, koko 14 on luultavasti sopiva Amerikan vaatekaupoissa. Myös Japanissa käytetään usein samaa numerojärjestelmää, mutta koot ovat lähtökohtaisesti usein melko pieniä. Silloin kannattaa valita isompi koko pienemmän sijasta. (Porter 2019.)

Korosta parhaita puoliasi

Kuten otsikkokin kertoo, ovat koot vain numeroita, joihin ei kannata juurikaan kiinnittää huomiota tai ainakaan antaa niiden masentaa. Anna siis numeroiden vain antaa sinulle suuntaa koon valinnassa. Koon sijaan kannattaakin kiinnittää erityisesti huomiota oikean mallin valintaan ja kauneutesi korostamiseen.

Omena-vartalomalli

Mikäli sinulla on omena-vartalomalli, mikä tarkoittaa siis sitä, että ylävartalo on raskaampi kuin alavartalo, kannattaa huomio viedä vaatteilla aina lantiosta ylöspäin. Ylävartaloa taas kannattaa korostaa esimerkiksi V-pääntiellä, printeillä sekä kauniisti laskeutuvilla materialeilla.

Alaosassa kannattaa suosia taas jotain A-mallista, kuten helmasta leveneviä hameita. Kauniita sääriä ei koskaan kannata peitellä!

Kolmion mallinen vartalo

Samat vinkit pätevät kolmion malliselle vartalolle, jolloin leveitä hartioita ei kannata korostaa röyhelö hihoilla. Sen sijaan kannattaa tasapainoittaa vartaloa esimerkiksi leveälahkeisilla housuilla.

Tiimalasi-vartalo

Mikäli sinua on siunattu tiimalasivartalolla, kannattaa kauniita muotoja korostaa. Sen teet käyttämällä kurveihisi kauniisti istuvia vaatteita.

Päärynä-mallin vartalo

Päärynävartaloiselle eli lantio ja reisi painotteiselle vartalolle sopivat esimerkiksi röyhelötopit ja hartioita leventävät ylöosat, joilla saa illuusion tiimalasivartalosta. Hoikkaa vyötäröä sekä muotoja ei missään nimessä kannata peitellä, vaan sen sijaan korostaa esimerkiksi vyöllä istuvilla farkuilla.

Älä tuijota vaatteen kokolappua, vaan kokeile!  

Monesti sitä tulee pkärättyä vaatevalikoimaa nimenomaan kokolapun mukaisesti. Tämä ei kuitenkaan, kuten postauksenikin osoittaa, ole kaikkein järkevin tapa shoppailla. Vaatekoot ja istuvuus vaihtelevat. Katso siis nettikaupasta vaatteet tilatessasi kokotaulukkoja ensin ja tee ostopäätös vasta sitten.

Toivottavasti vinkeistä on apua oikean mallin ja koon valintaan. Omasta tyylistä ei kuitenkaan ikinä kannata tinkiä!

-Roosa-

Lähteet:

Ati. P. 12.4.2019. Style Craze. How To Dress According To Your Body Type – Complete Guide. Viitattu 24.7.2019. Saatavilla: https://www.stylecraze.com/articles/right-clothes-for-body-type/#gref.

Porter. L. 6.6.2019. Trip Savy. Clothing Size Conversion Charts for Shopping Abroad. Viitattu 25.7.2019. Saatavilla: https://www.tripsavvy.com/clothing-size-conversion-charts-4123441.

Leave a Reply

Your email address will not be published.